Liikenne- ja viestintävirasto julkaisi Digitalle 21.11.2022 Digitaa koskevan huomattavan markkinavoiman (HMV) päätöksen televisio- ja radiolähetyspalveluiden markkinoilla sekä määräsi lisäksi päätöksellään sitovaksi Digitan antamat vapaaehtoiset sitoumukset.

Digita on osana HMV-päätöstä antanut sitoumuksia, joilla se on pienentänyt TV-yhtiöiden jakelukustannuksia. ”Päätöksen tultua voimaan TV-jakelun palveluhintamme laskevat välittömästi lähes 6 prosenttia. Toivomme näiden alennusten tänä nousevan hintakehityksen aikana rohkaisevan tv-yhtiöitä panostamaan antenni-tv-jakelun kehittämiseen”, sanoo TV-liiketoiminnasta vastaava johtaja Teppo Ahonen.

Osana sitoumuksia Digita on myös rakentanut mallin, jonka se toivoo käynnistävän antenniverkon HD-siirtymän toden teolla. ”Tarjoamme valtakunnalliseen HD-jakeluun sitoutuville TV-yhtiöille veloituksettoman yhteislähetyskauden, minkä ansiosta TV-yhtiöille ei aiheudu kaksinkertaisia jakelukustannuksia normaali- ja HD-laatuisten tv-ohjelmien samanaikaisesta lähettämisestä”, kertoo Ahonen. Lisäksi siirryttäessä yksinomaan HD-jakeluun Digita laskee palveluhintojaan entisestään, minkä toivotaan kannustavan TV-yhtiöitä kiirehtimään siirtymistä parempilaatuisiin teräväpiirtolähetyksiin eli HD-lähetyksiin.

AntenniTV on ainoa kuluttajalle maksuton TV:n jakelutie. Maksuttomuus perustuu malliin, jossa TV-yhtiöt maksavat kanavien jakelun haluamilleen alueille Suomessa. AntenniTV tarjoaa talouksille tätä nykyä jopa 18 maksutonta TV-kanavaa sekä kymmeniä maksu-tv-kanavia Antero-brändin alla. Lisäksi AntenniTV:n kanavilta on käytettävissä monipuolisia HybridiTV-palveluita, jotka katsoja saa käyttöönsä kytkemällä nykyaikaisen äly-tv-laitteen kodin nettiyhteyteen. AntenniTV-vastaanotto on saatavilla 99,96 %:lle suomalaisia ja yli 99 %:iin suomalaisista vapaa-ajan asunnoista.

Median yhteydenotot:

Digita Oy, Teppo Ahonen, Vice President, TV, p. 040 563 0299, teppo.ahonen(a)digita.fi