Päivitetty 22.11.2022. Katso tästä mikä on muuttunut.

Yleistä

Tässä dokumentissa selitetään Digitan sisältöpalveluita koskevat periaatteet ja käytännöt, joita Digita noudattaa sisältöpalvelujen asiakkaiden yksityisyyden suojan, viestinnän luottamuksellisuuden ja oikeusturvan varmistamiseksi.

Sisältöpalvelut ovat Digitan asiakkailleen kulloinkin tarjoamien maksullisten ohjelmien, kanavien, kanavapakettien, vuokraelokuvien, ohjelmakirjastojen ja/tai muiden mahdollisten videopalveluiden tai sisältöpalveluiden tarjolla pitoa Digitan tai muun toimijan hallinnoimassa verkossa. Sisältöpalvelut voivat olla Digitan, ohjelmayhtiön ja/tai muiden kolmansien osapuolten tuottamia tai koostamia. Sisältöpalvelu voi muodostua esimerkiksi yksittäisestä ohjelmasta, kanavasta, kanavapaketista, tapahtumataltioinnista tai muusta vastaavasta sisällöstä. Sisältöpalveluun kuuluvat myös ohjelman tekstitys, metatiedot, ohjelman, kanavan, kanavapaketin tai muun sisällön salaus ja salauksen purkaminen TV-kortilla tai muulla salausjärjestelmällä sekä ne tietoyhteiskunnan palvelut, jotka eivät muodostu kokonaan tai osittain signaalien siirtämisestä verkossa.

Digita kerää ja käsittelee automaattisesti sisältöpalvelun tilausta ja käyttöä koskevia tietoja tämän tietosuojakäytännön mukaisesti asiakkaan tilatessa Digitan sisältöpalveluita. Henkilötietojen käsittely perustuu asialliseen yhteyteen eli asiakkaan ja Digitan väliseen sopimukseen, palvelun käytön tai rekisteröitymisen yhteydessä saatuihin tietoihin tai asiakkaan itsensä antamaan suostumukseen. Digita päivittää tätä tietosuojakäytäntöä toimintansa ja Digitan sisältöpalveluiden kehittymisen myötä ja kehottaa asiakasta säännöllisesti tarkistamaan uusimman tietosuojakäytännön.

Tietojen kerääminen ja käyttö

Käytämme henkilötietoja ensisijaisesti palveluidemme tekniseen toteutukseen ja asiakassuhteen hallintaan kuten esimerkiksi laskutukseen. Keräämme tietoja myös parantaaksemme asiakaskokemusta ja pystyäksemme kehittämään palveluistamme entistä parempia. Samalla myös kohdistamme palveluita vastaamaan asiakkaidemme ja palveluiden käyttäjien yksilöllisiin mieltymyksiin. 

Digita käsittelee asiakasta ja palvelua koskevia tietoja. Näitä tietoja kootaan eri tavoin, esimerkiksi asiakkaan syöttäessä tietojaan Digitan tai Digitan palveluntarjoajan verkkosivuille ja asiakkaan käyttäessä sisältöpalvelua. Digita kerää tietoina mm. nimi-, osoite-, puhelinnumero-, sähköpostiosoite-, suoramarkkinointikielto ja -suostumustiedot, tilaus-, toimitus-, sopimus- ja laskutustiedot, ikä-, syntymäaika-, asuinpaikkatiedot sekä muut tallennettavat, asiakkaaseen yhdistettävissä olevat tiedot. Digita käyttää näitä henkilötietoja esimerkiksi rekisteröitymisen, tilauksen ja maksujen käsittelyssä sekä asiakasyhteydenotoissa ja sisältöpalvelun toimittamisessa.

Asiakaspalvelu- ja myyntipuhelut nauhoitetaan ja Digitan digitaalisten kanavien kautta yhteyttä ottaneen väliset (esim. chat-keskustelut tai tekstiviestit) keskustelut sekä sähköpostiviestit tallennetaan. Nauhoitettua tai muuten tallennettua viestintää ja puhelutallenteita voidaan käyttää liike- ja asiakaspalvelutapahtumien ja syntyneiden sopimusten todentamiseksi sekä reklamaatioiden ja epäselvien tilanteiden selvittämiseksi. Lisäksi tallenteita käytetään asiakaspalvelun ja muun asiakasrajapintaan liittyvään koulutukseen, palvelun ja toiminnan kehittämiseen, asiakkaiden mielipiteiden kartoittamiseen sekä laadun tarkkailemiseen markkinoinnin kohdentamisessa ja personoinnissa. Tallenteita voidaan käyttää myös mahdollisten väärinkäytösten selvittämiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Tallenteet tuhotaan, kun niitä ei enää tarvita edellä mainittuihin tarkoituksiin.

Henkilötietoja voidaan kerätä ja päivittää myös muista lähteistä saatavista tiedoista, kuten Väestörekisteristä, Itella Oyj:n rekisteristä, Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton ylläpitämästä kieltorekisteristä sekä vastaavista muista julkisista rekistereistä.

Asiakkaan käyttäessä Digitan sisältöpalveluita, Digitalle kertyy anonyymia tietoa sisältöpalvelun käytöstä. Digita ei siis pysty yhdistämään vastaanottimen ja valitun sisällön tietoja asiakastietoihin. Digitalle kertyy yleistä katsojadataa, joka sisältää muun muassa sisältöpalvelujen käyttöhetken päivämäärä- ja kellonaikatieto, mitä sisältöpalvelua yleisesti katsotaan, tietoa koskien verkon ja vastaanottimen suorituskyvystä, vastaanottimen tiedot (merkki, malli ja ohjelmistoversio), kielivalinta tai mitä Digitan sisältöpalvelun versiota käytetään.

Digita käyttää näitä tietoja mm. seuraaviin käyttötarkoituksiin: (a) voidakseen varmistaa Digitan sisältöpalveluiden toiminnan ja ylläpidon sekä tarjotakseen asiakkaalle niitä tuotteita ja palveluita, jotka asiakas on tilannut Digitan sisältöpalveluun liittyen; (b) kehittääkseen uusia tuotteita, palveluja ja palvelutarjontaa asiakkaille. Tietoja käytetään myös laskutukseen, saatavien valvontaan ja perintään sekä mahdollisten väärinkäytösten ehkäisemiseen ja tutkintaan; (c) asiakassuhteen hoitamiseen, Digitan sisältöpalvelun kehittämiseen vastaamaan asiakkaiden kiinnostuksen kohteita ja tarjotakseen asiakkaalle Digitan sisältöpalveluja koskevia yleisiä tai yksilöityjä tarjouksia; (d) voidakseen vastata asiakaspalvelulle esitettyihin kysymyksiin ja toiveisiin nopeasti ja tehokkaasti; (e) sisältöpalvelun käytön analysointiin ja tilastointiin; ja (f) Digitan sisältöpalvelun tekijänoikeuksin suojatun sisällön suojaamiseen.

Asiakkaat voivat halutessaan estää Digitaa käyttämästä tietoja markkinoinnin tarkoituksiin. Vaikka tietojen käyttö markkinointitarkoituksiin on kielletty, Digita voi kuitenkin edelleen lähettää asiakassuhdetta ja palveluita koskevia tiedotteita.

Henkilötietojen luovuttaminen

Digita voi luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille voimassa olevan lain sallimissa ja velvoittavissa rajoissa. Osa palvelusta saattaa sisältää katseluoikeuden internetissä toimivaan ohjelmasisältöön. Näissä tapauksissa ja siinä laajuudessa kuin se on sisältöpalvelun toteuttamiseksi välttämätöntä, Digita voi luovuttaa ohjelmasisällön katseluoikeuden vahvistamiseksi tarpeen olevat asiakkaan yksilöintitiedot sisältöä tai sen osaa tuottavalle kolmannelle osapuolelle. Tällaisia tietoja voivat olla esim. sähköpostiosoite ja/tai postinumero.

Digita voi myös käyttää alihankkijoita tietojen käsittelyssä. Lisäksi tietojen käsittelyn teknisen toteuttamisen johdosta osa tiedoista voi sijaita Digitan alihankkijoilla tai tietoja saatetaan muuten käsitellä teknisen käyttöyhteyden avulla. Mikäli Digita käsittelee tietoja EU/ETA-alueen ulkopuolella, riittävästä tietosuojan tasosta huolehditaan Suomen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tietoja voidaan käyttää Digitan sekä Digitan yhteistyökumppaneiden markkinoinnin kuten sähköisen suoramarkkinoinnin ja muun suoramarkkinoinnin kohdistamiseen lainsäädännön sallimissa puitteissa.

Tietojen säilyttäminen

Tietojen säilytysaika vaihtelee tietojen ja sen mukaan, kuinka kauan niitä tarvitaan niille määriteltyyn käyttötarkoitukseen, tai niin kauan kuin laki ja säännökset edellyttävät.

Säilytämme sopimussuhteeseen, palveluiden käyttöön ja rekisteröintiin, asiointihistoriaan ja tutkimuksiin liittyviä henkilötietoja vähintään 3 vuotta asiakas- ja sopimussuhteen päättymisestä tai rekisteröidyn palvelun käytön lopettamisesta tai viimeisestä kirjautumisesta mm. kuluttajakauppaa koskevien velvoitteiden, , saatavien perimiseksi ja mahdollisten laskureklamaatioiden johdosta. 

Kuluttaja-asiakaspalvelun ja -myyntipuheluiden tallenteiden säilytysaika on enintään 12 kuukautta. Tallenteita tarvitaan todentamaan määräaikaisia sopimuskausia koskevia liike- ja palvelutapahtumia. Jos rekisteröity haluaa tarkastaa tietonsa puhelutallenteiden osalta, tulee pyynnössä rekisteröidyn henkilötietojen lisäksi yksilöidä liittymänumero, jolla on soitettu asiakas- tai myyntipalveluun tai johon Digitalta on soitettu ja soiton ajankohta. Tietoturvasyistä johtuen tallenne toimitetaan pääsääntöisesti kirjallisessa muodossa.

Asiakas- ja myyntipalvelun digitaalisten kanavien (esim. chat tai tekstiviesti) välityksellä tapahtuneet keskustelut ja viestit tallennetaan enintään 12 kuukauden ajan. Sähköposteja säilytetään enintään viiden (5) vuoden ajan.

Sisältöpalveluiden osalta verkkosivujen ja Digitan palveluntarjoajan verkkosivujen käyttöä koskevia tietoja säilytetään enintään 12 kuukautta.

Kilpailuihin ja arvontoihin osallistuvien henkilötietoja säilytetään kilpailujen ja arvontojen keston ajan ja kunnes voittajaan on saatu yhteyttä. Markkinointirekisteriin ja markkinoinnin kieltorekisteriin tallennettuja henkilötietoja säilytetään toistaiseksi.

Myös lainsäädäntö velvoittaa tallentamaan henkilötietoja, esimerkiksi kirjanpitolaki edellyttää kirjanpitotositteiden säilyttämistä 6 vuoden ajan.

Turvallisuus

Digita huolehtii tarjoamiensa sisältöpalvelujen tietoturvasta soveltaen erilaisia menettelytapoja, jotka ovat tarkoituksenmukaisessa suhteessa uhkien vakavuuteen, tekniseen kehitystasoon ja kustannuksiin. Hallintayhteydet palvelimiin sekä ostotapahtumiin ja laskutusaineiston yhteydessä tapahtuva asiakastietojen siirto tapahtuvat suojattuja yhteyksiä käyttäen. Valitettavasti minkään tietoturvajärjestelmän ei voida taata olevan täysin turvallinen tai virheetön. Asiakkaan on itse huolehdittava omasta tietoturvasta tarkoituksenmukaisella tavalla, esim. käyttämällä vastaanottimia huolellisesti ja valvomalla niiden käyttöä sekä huolehtimalla ajantasaisten virus- ja palomuuripalveluiden käytöstä ja käyttöjärjestelmien päivityksistä.

Jos asiakas käyttää salasanoja, henkilötunnusta tai muita erityisiä tunnuksia käyttääkseen Digitan tarjoamia sisältöpalveluja, niiden suojaaminen on asiakkaan vastuulla. Digita tiedottaa palvelun tietoturvaan liittyvistä toimenpiteistä ja muista tietoturvaan liittyvistä seikoista tarkoituksenmukaisella tavalla ja mahdollisuuksien mukaan, esim. internetsivuilla tai asiakastiedotteilla. Tiedot kerätään tietokantoihin, jotka ovat palomuurein ja muilla teknisillä keinoilla suojattuja. Tietokannat sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa ja tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt ennalta määritellyt henkilöt. Digitan henkilöstöllä ja sen lukuun toimivilla ulkopuolisilla henkilöillä on vaitiolovelvollisuus liittyen kaikkiin asiakastietoihin.

Rekisterin käyttö on suojattu käyttäjäkohtaisin tunnuksin, salasanoin ja käyttöoikeuksin. Asiakassuhteen päätyttyä tiedot poistuvat rekisteristä heti kun niiden käsittely ei ole enää tarpeen ja viimeistään lain edellyttämän määräajan päätyttyä.

Yhteydenotto

Rekisterinpitäjä
Digita Oy
Käyntiosoite: Jämsänkatu 2, 00520 Helsinki.
Y-tunnus: 2488970-5
Puhelin: Digitan vaihde 020 411 711

Digita Oy vastaa keräämiensä henkilötietojen käsittelystä. Digita on nimittänyt myös tietosuojavastaavan. Yllä olevasta osoitteesta saat myös yhteyden Digitan tietosuojavastaavaan. Jos sinulla on kysyttävää tietosuojaselosteesta, henkilötietojesi käsittelystä tai haluat käyttää tietosuojalainsäädäntöön perustuvia oikeuksia, voit olla meihin yhteydessä kirjeitse yllä mainittuun osoitteeseen tai sähköpostilla communications@digita.fi.

Ohjeet tarkastuspyynnön tekemiseen löydät digita.fi -verkkosivuilta. Huomaathan, että pyydämme sinua varmentamaan henkilöllisyytesi ennen kuin voimme toimia pyyntösi tai valituksesi perusteella. Saatamme myös pyytää sinulta lisätietoja kohdistaaksemme pyyntösi oikein.

Jos et ole tyytyväinen saamiisi vastauksiin, voit olla myös yhteydessä tietosuojaviranomaiseen www.tietosuoja.fi.

Tarkastus- ja tiedonsaantioikeudet

–          Tarkastusoikeus

Rekisteröidyillä on oikeus tutustua ja tarkistaa mitä tietoja hänestä on henkilörekisteriimme tallennettu tai ettei rekisterissämme ole häntä koskevia tietoja. Tarkastusoikeutta voidaan rajoittaa mm. lainsäädännön, muita henkilöitä koskevan yksityisyyden suojan ja Digitan liikesalaisuuksien nojalla.

–         Oikeus pyytää korjausta virheellisiin tai puutteellisiin tietoihin

Asiakkaalla on oikeus pyytää virheellisen tiedon korjaamista. Tiedot korjataan rekisteröidyn ilmoituksen mukaisesti ajantasaisiksi viipymättä. Asiakkaalla on oikeus tarkastaa, mitä asiakasta koskevia henkilötietoja rekisteriin on talletettu.

–        Oikeus pyytää tietojen poistamista

Tietojen poistamista voi pyytää, 

  • jos tietoja ei enää tarvita niille määriteltyyn käyttötarkoitukseen, 
  • jos käsittelylle ei enää ole olemassa lainmukaista perustetta, 
  • jos tietoja on käsitelty suostumuksen perusteella ja rekisteröity peruuttaa suostumuksensa tai vastustaa tietojen käsittelyä, eikä käsittelylle ole muuta perusteltua syytä. 

Huomaathan, että henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä niille määriteltyjen käyttötarkoitusten toteuttamiseksi tai jotka ovat tarpeen esim. laskutus- tai kirjanpitotarkoitusten tai muiden lakivelvoitteiden johdosta, ei voida poistaa. On myös hyvä huomata, että rekisteröidyn pyynnöstä toteutettu poistamispyyntö on peruuttamaton, emmekä voi palauttaa jo poistettuja tietoja.

–          Oikeus rajoittaa tietojen käsittelyä

Rekisteröity voi pyytää meitä rajoittamaan tietojensa käsittelyä, jos hän kiistää rekisterissämme olevien tietojen oikeellisuuden tai käsittelyn lainmukaisuuden. Rajoittamispyyntö tarkoittaa, että tietojen käsittelyä rajoitetaan, kunnes tietojen oikeellisuus on varmistettu.

–          Oikeus vastustaa tietojen käsittelyä

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää Digitaa käsittelemästä hänen tietojansa suoramarkkinointitarkoituksiin. Tällöin rekisteröidyn tiedot lisätään Digitan markkinointikieltorekisteriin.  

Joidenkin palveluiden tai kampanjoiden osalta sopimus- tai kampanjaehtoihin voi liittyä sähköinen suoramarkkinointilupa. Myös näissä tapauksissa henkilötietojen käsittelyä markkinointiin voidaan kieltää. 

Huomaathan, että tilanteessa, jossa rekisteröity on kieltänyt henkilötietojensa käsittelyn markkinointitarkoituksiin, Digita voi kuitenkin edelleen lähettää hänelle asiakassuhdetta ja palveluita koskevia tiedotteita, esim. informoida sopimusmuutoksista sekä palveluiden vika- ja häiriötilanteista.

–          Oikeus siirtää tiedot

Rekisteröity voi pyytää tietojensa toimittamista koneluettavassa muodossa. Tämä oikeus koskee ainoastaan henkilötietoja, joita on käsitelty automaattisesti ja suostumuksen tai sopimuksen täytäntöönpanon perusteella. Tästä johtuen tietojen sisältö voi olla suppeampi kuin Digitan toimittama vastaus tarkastuspyyntöön. Tiedosto toimitetaan csv-muodossa. 

Tarkastuspyyntöä koskevat ohjeet löydät alta kappaleesta tarkastuspyyntö. Huomaathan, että pyydämme sinua varmentamaan henkilöllisyytesi ennen kuin voimme toimia pyyntösi tai valituksesi perusteella.

Rekisterinpitäjä

Digita Oy
Käyntiosoite: Jämsänkatu 2, 00520 Helsinki.
Y-tunnus: 2488970-5
Puhelin: Digitan vaihde 020 411 711
Yllä olevasta osoitteesta saat myös yhteyden Digitan tietosuojavastaavaan.
Henkilötietojen lainmukaisuutta valvoo tietosuojavaltuutetun toimisto www.tietosuoja.fi

 Jos haluat pyytää Digitalta kopiota henkilötiedoistasi, tee näin:

Tulosta ja täytä lomake, allekirjoita ja lähetä se ja kopio henkilötodistuksestasi Digitalle skannattuna turvasähköpostilla osoitteeseen communications@digita.fi tai postitse lomakkeessa kerrottuun osoitteeseen.

Jos haluat pyytää tietojesi poistamista, toimi näin

Lähetä Digitalle pyyntö tietojen poistamisesta allekirjoitettuna joko skannattuna turvasähköpostilla osoitteeseen communications@digita.fi tai postitse osoitteella: Digita Oy, Rekisteritietojen poistamispyyntö, PL 99, 00521 Helsinki. Muista liittää mukaan kopio henkilöllisyystodistuksestasi! Turvasähköposti varmistaa, että viestit kulkevat salattuina.

Jää odottamaan vastausta, Digita vastaa pyyntöösi noin kuukauden kuluessa. Jos lähetämme viestissä luottamuksellista tietoa, saat vastauksen joko turvasähköpostilla ja linkin tekstiviestillä lähettämäämme vastaukseen tai postitse kirjattuna kirjeenä.