Esineiden internetin eli IoT:n myötä monessa yrityksessä tehdään isoja harppauksia kohti uutta teknologiaa. Nokialaisyritys Nokeval on seurannut IoT-teknologian valloitusta Suomessa paraatipaikalta.

Kuinka pian valmiit ja höyryävän kuumat kaalikääryleet voidaan pakata lähetystä varten? Miten voidaan ennakoida herkän Appenzeller-juuston altistuminen liialliselle kosteudelle pitkän kypsytyksensä aikana? Entä kuinka voidaan automatisoida betonin kuivumisen seuraaminen ja säästää valtavasti aikaa rakennustyömaalla ramppaamiselta?

Nokialaisyritys Nokeval on toiminut erilaisten mittaamisen ratkaisujen kehittäjänä lähes 40 vuoden ajan. Edellä luetellut ongelmat ovat esimerkkejä, joihin Nokevalilla on kehitetty ratkaisuja automaatiota ja IoT-teknologiaa hyödyntäen.

IoT-teknologiaa hyödynnetään jo monissa arkisissa asioissa, joita emme enää tulisi edes ajatelleeksi. Suomalaisyritysten kysyntä IoT-ratkaisuille on parhaillaan reippaassa kasvussa.

– Monessa yrityksessä pohditaan juuri nyt, millaisia hyötyjä voitaisiin saada IoT-teknologiasta omaan liiketoimintaan. Teknologia houkuttelee mukaan yhä enemmän yrityksiä, mutta pelkästä uuden ilosta ei suuriin investointeihin kannata lähteä. Siinä täytyy nähdä aidosti liiketoiminnan kasvua kiihdyttävää hyötyä, sanoo Nokevalin kehityspäällikkö Aura Lehtonen.

Asiantuntijatiimi ratkoo mittaamisen ongelmia

Nokevalin toiminnan ytimessä ovat eri alojen tekniset asiantuntijat, jotka toteuttavat ratkaisuja monipuolisiin tiedon keräämisen ja siirtämisen haasteisiin.

– Toteuttamiimme suunnitteluprojekteihin liittyy yleensä se, että asiakkaalla on tarve mitata jotakin suuretta omassa prosessissaan tai tuotetarjonnassaan, ja siihen me suunnittelemme mittausratkaisun sekä keinon kerätä tulokset yhteen esimerkiksi pilvipalveluun, Lehtonen kertoo.

Yleisimpiä Nokevalin kohtaamia mittaushaasteita ovat tilanteet, joissa asiakas on jo kokeillut jotakin mittaamiseen liittyvää ratkaisua.

– Joko ratkaisu ei mittaakaan oikeaa asiaa tai riittävän luotettavasti ja tarkasti tai olemassa olevaa mittalaitetta ei pystytäkään asentamaan paikkaan, johon asiakas olisi sen halunnut. Kriittinen ongelma voi olla myös tiedonsiirrossa: joskus mittaus toimii sinänsä, mutta tiedonsiirtoon kaivattaisiin luotettavuutta ja kustannustehokkuutta, Lehtonen listaa.

Kotimaisuus on Nokevalin valttikortti. Kaikki toteutukset suunnitellaan ja valmistetaan Nokialla, jossa sijaitsee myös yrityksen oma elektroniikkatehdas.

– Kehittämissämme ratkaisuissa pyrimme siihen, että ne vastaavat aina tarpeeseensa, laitteet ovat pitkäikäisiä, teknologia kestää aikaa ja laitteet ovat kalibroitavissa ja huollettavissa. Ratkaisujen tulee olla kestäviä ja laadukkaita.

Nokevalilla nähdään, että mittaamisen tarpeet kasvavat koko ajan, mikä tulee näkymään myös teknologian hinnassa. Lehtonen arvioi, että hintojen laskua nähdään jo muutaman vuoden sisällä.

– IoT-ratkaisujen määrän noustessa yksittäisten mittausten hinnat tulevat laskemaan.

Rakennustyömaan betoninvalujen kuivumista seurataan nyt etänä

IoT-teknologiaa hyödynnetään monilla toimialoilla. Rakennusala on yksi suurimmista kasvavista automatisaation ja IoT-ratkaisujen hyödyntäjistä. Rakennustyömailla on jo olemassa oleva tarve mitata ja seurata kaikkea rakentamisen aikaisista olosuhteista työmaan kulunvalvontaan.

Nokeval vastaa myös rakennusalalla toimivan eGate-palvelun mittalaitteiden kehityksestä ja valmistuksesta. Projekti on esimerkki monipuolisesta kokonaisuudesta, joka on luotu vastaamaan täysin asiakkaan tarpeeseen.

– eGate tarvitsi apuamme rakennusten olosuhteiden valvontaan. Kehitimme heidän kanssaan monipuolisen kattauksen mittauslaitteita sekä pilvipalvelun, jonka avulla voidaan määritellä laitteiden sijainti, seurata mittaustuloksia ja tehdä raportointia, Lehtonen kertoo.

Mittauslaitteiden avulla pystytään muun muassa seuraamaan rakentamisen aikana betonivalujen kuivumista sekä pölyn ja kosteuden tasoa reaaliaikaisesti. Rakennusten elinkaaren aikana mittausantureiden avulla voidaan tehdä esimerkiksi sisäilmanlaadun seurantaa.

– Työmaalla pystytään reaaliaikaisesti tekemään olosuhdeseurantaa ja saamaan hälytyksiä poikkeamista. Esimerkiksi betonivalun kuivumisen seuranta tehdään perinteisesti niin, että paikan päällä käy joku sen tarkistamassa. Antureiden avulla säästetään aikaa ja rahaa, kun seurantaa voidaan tehdä etänä, Lehtonen sanoo.

Kotimaisen Digitan verkko oli luonteva valinta

Myös eGaten mittausanturit toimivat kotimaisen Digitan LoRaWAN-verkossa, joka oli Lehtosen mukaan luonnollinen valinta kumppaniksi.

– Asiakkaillemme tarjoamissa ratkaisuissa mittauslaitteet saattavat sijaita kohtuullisten etäisyyksien päässä toisistaan. Digitan verkko mahdollistaa sen, ettei jokainen mittauspiste vaadi omaa tukiasemaa, mikä on todella suuri etu.

Langattomuus tarkoittaa myös sitä, että antureiden asennus käy nopeasti ilman kaapelointia maan alle. Langattomissa ratkaisuissa korostuu verkon hyvä kantavuus: antureiden tiedonsiirron tulee olla nopeaa ja kantaa pitkienkin etäisyyksien päästä.

– Digita on verkkopuolen asiantuntija, ja me olemme saaneet sieltä todella hyviä neuvoja sen osalta, mitä täytyy ottaa huomioon LoRaWAN-toteutuksissamme. Näkisin Digitan vahvuutena myös sen, että he panostavat näkyvästi koko ajan verkon kehittämiseen ja kattavuuden parantamiseen.

Digitan LoRaWAN-verkko

  • Valtakunnallinen verkko, jota voi hyödyntää IoT-ratkaisuissa (Internet of Things)
  • Tarkoitettu langattomaan ja energiatehokkaaseen tiedonsiirtoon
  • Perustuu LoRa-teknologiaan (Long Range), joka sopii erityisesti pienten datamäärien lähettämiseen ja vastaanottamiseen pitkien etäisyyksien välillä
  • LoRaWAN-verkon (Long Range Wide Area Network) tärkeimpiä ominaispiirteitä ovat kaksisuuntainen tiedonsiirto, liikuteltavuus, paikannuspalvelut ja helppo käyttöönotto
  • Tiedon keräämiseen käytetyt anturit ovat kevyitä ja yksinkertaisia asentaa paikalleen, eivätkä vaadi kaapelointeja
  • Saatavilla monipuolinen valikoima erilaisia anturiratkaisuja

Katso videolta sensorin asentaminen.

Artikkeli on julkaistu alun perin mtvuutiset.fi-sivuilla kaupallisena yhteistyönä.