Digitan IoT-verkko on tehnyt ennakoivan kunnonvalvonnan visioista totta sähköyhtiöiden arjessa
Julkaistu: 15.2.2021
Suomen talviset olosuhteet runsaine lumentuloineen muodostavat sähköyhtiön toiminnoille monesti ikäviä ja kalliitakin ongelmia. Ongelmien ratkaisemiseen kehitettyjä teknologisia sovelluksia ei pitkään aikaan ollut mahdollista ottaa käyttöön järkevin kustannuksin. Esimerkiksi tykkylumiantureita kokeiltiin jo vuonna 2014, jolloin VTT kehitti langattoman mittausjärjestelmän sähkölinjojen kunnon etäarviointiin. Kokeilu kuitenkin törmäsi moniin sen aikaisiin ongelmiin: akun kestoaika oli lyhyt, tarvittiin erillisiä lähettimiä ja datan siirto GSM-verkossa oli epävarmaa.
Tykkylumianturit helpottavat sähköyhtiöiden elämää ankarien talviolosuhteiden keskellä
Tykkylumen kehittymisen ennakoiva seuranta on nyt muuttunut hyvästä ideasta käytännön rutiinitoiminnaksi. Niillä kyetään havainnoimaan sähkölinjojen tilaa laajasti: onko ilmajohtoihin kertynyt lunta, jäätä tai huurretta, kuinka paljon sitä on kertynyt, miten alas linja on taipunut ja missä vaiheessa tulee tarve lumen poistamiseen. Näin pystytään ennaltaehkäisemään sähkölinjan turvallisuuteen tai kestävyyteen liittyviä riskejä, ja sitä kautta vähentämään sähkökatkoja.
Esimerkiksi joulukuussa 2020 päästiin Kuusamon ja Posion alueilla hyödyntämään konkreettisesti tykkylumiantureita. Pikapaikantamisen avulla päästiin sähkölinjoilta pudottamaan lumet ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa vikoja.
IoT:llä on lukuisia sovellusmahdollisuuksia sähköyhtiöiden toimintakentässä
Tykkylumivahinkojen minimoimisen ohella voidaan Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa ja antureita käyttää useisiin muihin sovelluskohteisiin. Carunan kunnossapitopäällikkö Petteri Palmumaa listasi pyynnöstämme niistä muutamia:
- Vikojen etähavainnoiminen: Esimerkiksi puun kaatuminen sähkölinjan päälle voidaan nykyään havainnoida satojen metrien päästä ilmajohtoon kiinnitetyllä langattomalla sensorilla. Sen perusteella voidaan arvioida korjaustoimenpiteen suuruus: riittääkö puhdistus, täytyykö langat vaihtaa vai vaaditaanko laajempia korjauksia.
- Muuntaja-altaan vesimääräanturi: Muuntaja-allas kerää talteen öljyvuodosta johtuvan öljyn. Sade ja lumi voivat kuitenkin täyttää helposti altaan. IoT-anturilla voidaan tarkkailla altaan vedenpinnan korkeutta ja estää öljyn vuotaminen altaasta ja ympäristövahingon syntyminen sen myötä.
- Sähköyhtiöiden vartiointia vaativien alueiden kulunvalvonta
- Puun kaatuminen PAS-kaapeleiden eli suojattujen ilmajohtojen päälle: Aiemmin on myrskyjen jälkeen kuljettu helikopterilla tai jalkaisin tarkastamassa mahdollisia vahinkotilanteita. Nyt tarkastukset voidaan tehdä etäyhteyksin anturitietojen perusteella.
Näiden lisäksi yksi tärkeimmistä tämänhetkisistä sovelluskohteista on muuntamoiden ja jakokaappien turvallisuuden varmistaminen etävalvonnalla. Caruna ja Digita ovat yhteistyössä tehneet tämän sovellusalueen tiimoilta pilottiprojektia Espoossa kesästä 2020 lähtien. Pilottiprojektista vedetään alkuvuoden 2021 aikana johtopäätöksiä, jotka saattavat johtaa IoT:n laajempaan sovellukseen Carunan jatkuvassa toiminnassa.