Vesratio
Julkaistu: 7.4.2022
Tilastokeskuksen Tietotekniikan käyttö yrityksissä 2020 -tutkimuksen mukaan noin 40 prosentilla suomalaisyrityksistä oli käytössä laitteita tai järjestelmiä, joita voi valvoa tai hallita internetin välityksellä – toisin sanoen IoT-laitteita tai -ratkaisuja.
Näissä ja monissa muissakin yrityksissä pohditaan aktiivisesti, millaisia hyötyjä IoT-teknologiasta voitaisiin saada omaan liiketoimintaan. Myös vastuullisuuden toteuttaminen liiketoiminnassa on korostunut voimakkaasti viime vuosina, ja siihen IoT-ratkaisut ja niiden ympärille rakentuneet IoT-ekosysteemit voivat tarjota lukuisia uusia mahdollisuuksia.
Heitä varten on Digita ja sen ympärilleen rakentama suomalaisten, vastuulliseen liiketoimintaan tähtäävien huippuosaajien IoT-ekosysteemi, joka on on mahdollistanut satojen vastuullisten ja korkealuokkaisten ratkaisujen tarjoamisen asiakkaille mm. energia-, vesi-, rakennus-, LVI- ja jätehuoltosektoreilla.
Esittelemme artikkelisarjassamme Suomen IoT-toimijoita. Laitevalmistajista on tällä kertaa vuorossa Vesratio Oy.
Nimi | Vesratio Oy |
Perustettu | 2018 |
Kuka olet?
Timo Tuononen, olen toinen Vesration omistajista Antti Pellisen ohella. Olen urallani työskennellyt 25 vuotta ICT-puolella teknisessä ylläpidossa ja erilaisissa projekteissa, viimeksi Digitalla ennen Vesration perustamista.
Millaisia IoT-laiteratkaisuja te tarjoatte asiakkaillenne? Mikä on vahvuusalueenne ja miten näet tulevaisuuden tällä alueella?
Olemme ainut IoT-laitteita toimittava yritys kotihoito- ja palvelutaloympäristössä. Merkittävin innovaatiomme on maailman ensimmäinen IoT-pohjainen älymuki. Ensimmäiset valmiit älymukit on tarkoitus saada markkinoille tämän vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Harmi kyllä maailmassa vallitseva komponenttipula on hidastanut liikkeellelähtöä.
Älymuki muistuttaa vanhuksia juomisesta, joka on heille kriittisen tärkeää: jos mukia ei ole kallistettu sopivin väliajoin, pohjaan sisäänrakennettu sensori lähettää muistutuksen. Sensori lähettää myös tiedon juodun nesteen kokonaismäärästä pilveen. Perinteisesti juodun nesteen määrää on vanhusten hoidossa mitattu ruutupaperilla, joten älymuki on siihen nähden suuri kehitysaskel.
Miten päädyitte IoT-laiteratkaisujen kehittämiseen?
Olin Digitan aikanani tutustunut IoT:n mahdollisuuksiin ja teknologiaan. Ensin älykannuun ja sitten nykyiseen älymukiin johtanut ajatus napsahti kohdalleen Lappeenrannan teatterin katolla kesällä 2018. Tein siellä tukiasemien asennuksia kuumalla hellesäällä ja hörppiessäni vettä jatkuvaan janooni sain idean: haluan kehittää laitteen, joka muistuttaa vanhuksia juomisesta. Heillä ei ole välttämättä internetyhteyksiä eivätkä he ole kaikkein taitavimpia laitteiden kanssa, joten ratkaisun täytyi perustua luotettavaan ja huoltovapaaseen IoT-laitteeseen.
Idean kirkastumisen jälkeen oli vain yksi vaihtoehto: ryhtyä yrittäjäksi. Perustimmekin Vesration loppuvuonna 2018.
Miksi valintanne kohdistui LoRaWAN:iin ja Digitaan ja mitä etua siitä koituu loppuasiakkaalle?
Vaikka olin Digitalla töissä, niin LoRaWAN:in valinta ei ollut mikään itsestäänselvyys. Tutkimme nimittäin useita erilaisia IoT-teknologioita Euroopasta ja Pohjoismaista. Digitan ainutlaatuisen kattava verkko Suomessa ratkaisi lopulta valinnan: esimerkiksi laajentaessamme toimintaamme Joutsenoon saimme sinnekin tukea hetkessä.
LoRaWAN:in käytön helppous on vanhustyöympäristössä tärkeää. Periaatteemme onkin ”asenna ja unohda”. Asennus sujuu muutamassa minuutissa, ja sitten älymuki toimiikin pitkään ilman ongelmia. Kuuluvuus on aina kohdillaan, kiitos Digitan. Heidän roolinsa kokonaisratkaisussa onkin erittäin tärkeä.
Mistä saavutuksesta olette erityisen ylpeitä?
Ilman muuta älymukin valmistumisesta myytäväksi tuotteeksi. Olemme saaneet testatuksi niin tekniikan kuin elektroniikan samalla kun Digita on tehnyt tarvittavat kuuluvuus-testaukset, joten paketti on kasassa. Kunhan saamme tarvittavat komponentit, niin kohta ollaan maalissa. Keskusteluja ja testejä on koko ajan menossa Suomen ulkopuolellakin, esimerkiksi Espanjassa.
Älymukin ohella olemme kehittäneet toiminnallisuussensorin avulla myös vanhuksen aktiivisuuden seurannan yöaikaan, jolloin hoitaja voi läpinäkyvän datan avulla ottaa seuraavana päivänä helposti kopin hoitotoimista.
Miten laiteratkaisunne auttavat loppuasiakasta kehittämään vastuullisuuttaan?
Älymuki auttaa kohentamaan vanhusten hyvinvointia muistuttamalla riittävästä juomisesta ja tuottamalla hoitajille tietoa nesteen kulutuksesta. Kanssaihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen on mielestämme vastuullisuutta parhaimmillaan.
Ylipäätään meidän tavoitteenamme on saada ikäihmiset asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään niin, ettei tarvitse mennä kotihoidon piiriin. Ja sitten kun seniori on jo kotihoidon piirissä, niin hän voisi edelleen jäädä asumaan kotiin mahdollisimman pitkään välttäen tehostettuun palveluasumiseen siirtymisen.
Mikä merkitys teille on Suomen kasvavalla IoT-toimijoiden ekosysteemillä?
Olemme olleet yhteistyössä monen ”maajoukkuefirman” kanssa, ja vaihtaneet tietoa ja osaamista keskenämme. Tällainen yhteistyö on minusta erittäin tärkeää kaikille IoT-ratkaisuja kehittäville. Ja tietenkin Digita keskeisenä ekosysteemin osana pystyy kehittämään toimintaansa paremmaksi sitä mukaa kuin jäsenet antavat palautetta.