Kenestä tulee teollisuuden Wolt?
Ruokaa kotiin kuljettavan Wolt:in menestystarina on mielenkiintoinen monella tavalla. Olen miettinyt miksi Wolt syntyi juuri 2010-luvulla. Siihen on varmasti monta syytä, mutta yksi on teknologian kehitys. Ilman moderneja mobiiliverkkoja ja älypuhelimia Wolt ei olisi voinut syntyä sellaisena kuin sen tänä päivänä tunnemme. Wolt siis otti käsittelyyn tuhansia vuosia vanhan liiketoiminta-alueen, eli ruoan ostamisen, maksamisen ja asiakkaalle toimittamisen, ja kehitti siihen uuden liiketoimintamallin modernin teknologian avulla. Jälkeenpäin ajatellen liiketoimintamalli on aika yksinkertainen, mutta alun perin se ei syntynyt kerralla. Aluksi Wolt oli mobiilisovellus, jonka avulla ruokaa pystyi tilaamaan ennakkoon ja noutaa sen jonon ohi. Vasta myöhemmin mukaan tuli ruoan kotiinkuljetus, joka on nyt toiminnan ytimessä ja laajentunut myös vähittäistavarakaupan toimituksiin.
Miten tämä liittyy teollisuuteen? Woltin tarina osoittaa meille, että uudet teknologiat mahdollistavat uusia liiketoimintamalleja niille, jotka rohkenevat ajattelemaan omaa toimintaansa ja omaa toimialaansa laatikon ulkopuolelta. Nyt tällainen momentum on käsillä teollisuudessa, kun julkisista verkoista tuttu mobiiliteknologia vyöryy eri teollisuuden aloille digitalisaatioalustaksi privaattiverkkojen muodossa. Privaattiverkkojen mahdollistama turvallinen langaton tiedonsiirto, erilaiset päätelaitteet ja sovellukset mahdollistavat monenlaista tuotannon tehostamista, turvallisuuden lisäämistä ja kustannussäästöjä, mutta uskon, että suurimmat mullistukset löytyvät uuden teknologian mahdollistamista uusista liiketoimintamalleista. Mallit eivät synny itsestään eivätkä kerralla, mutta se, joka ottaa ensimmäisen askeleen, on muita askeleen lähempänä maalia.
Kuka on siis teollisuuden ensimmäinen Wolt, joka näkee asiat laatikon ulkopuolelta ja hankkii epäreilua kilpailuetua tekemällä asiat toisin?