Digitan kuluttajapalvelu Digita Info on saanut viime päivinä runsaasti yhteydenottoja Kemin ja Tornion alueelta television vastaanotto-ongelmiin liittyen. Vastaanotto-ongelmien taustalla on niin sanottu radiokeli. Radiokelejä esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa. Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei ole mahdollista estää. Radiokelit voivat kestää tunneista
Lue aiheesta lisää
Partio ei ole pelkkää telttailua ja nuotion sytyttämistä. Heinäkuun lopussa 2010-luvun partiolaiset pyörittävät perinteisten toimien ohella omaa radiotaan suurleiri Roihun ajan. Partiolaisten omaa PopUp-radiota voi kuunnella lähialueella FM-taajuudella sekä myös netissä Suomessa ja ulkomailla. Suomen Partiolaisten suurleiri Roihu 2016 järjestetään
Tiedote 11.7.2016 ”Pori on meille kesän kohokohta. Yhteiskunnalle tärkeän verkkomme luotettavuuden takaa ainutlaatuinen suomalainen osaaminen. Siksi tämän vuoden teema sopii meille erinomaisesti”, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström. Koko Suomeen luotettavasti tv- ja radiosisällöt välittävä Digita on koko viikon mukana Antinkatu
Tiedote 30.6.2016 ”Olemme erittäin iloisia voidessamme jälleen parantaa palveluamme. Uuden lähetinaseman vuoksi Yle Puheen kuuluvuus paranee Sysmän alueella”, sanoo Jonna Ferm, Yle Puheen ohjelmapäällikkö. Muutokset laajentavat Yle Puheen kuuluvuusaluetta usealla alueella Keski-Suomessa. Yle Puhe sai aiemmin kesäkuussa kaksi uutta lähetinasemaa,
MTV Leffa –tv-kanavan lähetykset päättyvät torstaina 30. kesäkuuta Digitan antenni-tv-verkossa. MTV Leffa -kanavan lähetyksien päättyminen ei vaikuta muiden B-kanavanipussa lähetettävien kanavien katseluun. TV- ja Radiolähetysten näkyvyys- ja kuuluvuusalueet Verkonhuolto- ja vikatiedot Lisätietoa: Mediayhteydenotot:
Tiedote 29.6. Ylen TV-kanavien Yle TV1, Yle TV2, Teema ja Fem lähetyksissä ei tapahdu muutoksia ja ne ovat katseltavissa Digitan antenni-tv-verkossa myös jatkossa. TV- ja radiolähetysten näkyvyys- ja kuuluvuusalueet Näkyvyys- ja kuuluvuusalueen voi tarkistaa Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. Ajantasainen lista Digitan